Kullaanpolku
Keskivaikea reitti
- 13km, 3-6 tuntia
Kullaanpolku on retkeilyreitistön osareiteistä kaikkein kaupunkimaisin, onhan sen toinen lähtöpaikka Raision kaupungin Kerttulan liikuntakeskuksessa. Siitä huolimatta reitin varrelle mahtuu hyvinkin luonnontilaisia osia, etenkin Kullavuoren luonnonsuojelualueella. Kullaanpolun maisemallista monipuolisuutta lisäävät jokinäkymät ja kauniit viljelymaisemat. Reitin toinen lähtöpaikka on Ruskon hiihtokeskus, josta matkaa varsinaiselle ympyräreitille on noin 700metriä.
Kullaanpolun taukopaikkana toimii Kullavuoren laavu, jossa on myös vessa. Kullavuorella sijaitsee myös luontopolku ja näkötorni. Toinen mahdollisuus makkaranpaistoon on Haunisten altaan nuotiopaikalla, jonne on noin 100 metrin pistoreitti varsinaiselta ympyräreitiltä. Haunisten taukopaikalla on myös puusuoja ja vessa.
Reitillä on korkeuseroja niin paljon, että se on luokiteltu keskivaativaksi. Kallioilla kuljettaessa pitävät kengät ovatkin tarpeen. Reitin pituus on kaikkineen lähes 13 kilometriä, ja aikaa sen kiertämiseen on syytä varata vähintään neljä tuntia.
-
P-paikka: Kerttulan liikuntakeskus:
P 60° 29.609', I 22° 09.536'
Kisakatu 3, Raisio -
P-paikka: Ruskon hiihtokeskus:
P 60° 31.667', I 22° 11.383'
Opastus Hujalantie 172 kohdalta -
Bussipysäkki: Kauppakeskus Mylly:
(2117/2118) -
Bussipysäkki: Raision keskusta:
(Frälssi 2015/2016) -
Bussipysäkki: Kerttula:
(Kerttulan koulu 2058/2051) -
Haunisten laavu:
P 60° 30.151', I 22° 11.946' -
Kullavuoren laavu:
P 60° 31.271', I 22° 10.126'
Saapumisohjeet
Lähtöpiste pohjoisessa Ruskon hiihtokeskukselta, jonne opastus Hujalantie 172 kohdalla, etelässä lähtöpiste osoitteessa Kisakatu 3.
Joukkoliikenteellä Raision keskustan pysäkit Kerttulan koulu 2058 tai 2051 tai Frälssin pysäkit 2015 tai 2016. Kauppakeskus Myllyn pysäkiltä kävely Myllynkatu-Vesilaitoksentie kautta noin 1 kilometri reitille.
22 Responses
Kullavuoren laavulle viety polttopuita 16.12.2023
Kullavuoren laavulle viety polttopuita 28.9.2023
Kullavuoren laavulle viety polttopuita 19.8.2023
Haunisten laavulle viety polttopuita 12.8.2023
Kullavuoren laavulle viety polttopuita 1.6.2023
Haunisten laavulle viety polttopuita 8.5.2023
Haunisten laavulle viety polttopuita 6.4.2023
Kullavuoren laavulle viety polttopuita ja grillin ritilä uusittu 6.4.2023
Haunisten laavulle viety polttopuita 17.2.2023
Kullavuoren laavulle viety polttopuita 3.2.2023
Haunisten grilli uusittu 29.1.2023
Haunisten laavulle viety polttopuita 25.1.2023
Kullavuoren laavulle viety polttopuita 15.1.2023
Haunisten laavulle viety polttopuita 29.12.2022
Haunisten laavulle viety polttopuita 9.12.2022
Kullavuoren laavulle viety polttopuita 23.11.2022
Haunisten laavulle viety polttopuita 5.10.2022
Kullavuoren laavulle viety polttopuita 5.9.2022
Haunisten laavulle viety polttopuita 27.8.2022
Haunisten laavulle viety polttopuita 13.5.2022
Haunisten laavulle viety polttopuita 28.4.2022
Kullavuoren laavulle viety polttopuita 19.12.2021