Rehtsuon reitti

Helppo reitti

Kuhankuonon retkeilyreitistön uusin tulokas on Rehtsuon reitti. Reitin lähtöpiste on Silvolassa, Föli-bussin kääntöpaikalla. Ja tästä päästäänkin Rehtsuon reitin keskeiseen ideaan: se on saavutettavissa bussikyydillä, vaikka Turun keskustasta. Bussin kääntöpaikalta reitti jatkuu pitkin Nousiaistentietä vajaan kahden kilometrin matkan, kunnes kääntyy vasemmalle, kohti Rehtsuota. Rehtsuo on poikkeuksellisen hieno, yksityinen soidensuojelualue, jonka halki osin pitkospuilla katettu polku kulkee. Suon laidassa on reitin taukopaikka, Perävuoren laavu. Laavun yhteydessä on puuvaja ja vessa. Laavulta reitti jatkuu peltoja sivuten Jyrkkävuoren metsätielle, josta sitten kääntyy polulle kohti Vahdontietä. Polun päässä on bussipysäkki, josta pääsee takaisin kaupunkiin. Saman voi tehdä toki myös toisinpäin, lähellä on pysäkki, jossa turun suunnasta tullen voi loikata pois, ja vaeltaa Silvolaan.

Reitti on profiililtaan tasainen, mutta matkalla on märkiä kohtia, joissa märällä kelillä on hyvä olla vaelluskengät tai kumisaappaat. Reitin pituus on yli 9 kilometriä, ja taukoineen sen kulkemiseen aikaa kuluu helposti ainakin kolme tuntia.

Saapumisohjeet

Lähtöpiste pohjoisessa Fölin pysäkki Silvola 4086 ja etelässä Fölin pysäkit Leppistentie 4050 tai Leppistentie 4049  Reitillä ei ole osoitettuja pysäköintipaikkoja autoille.

Tulevat tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia.

Reittiä koskevat päivitykset

3 vastausta

  1. Perävuoren laavulle viety polttopuita 18.2.2023 ja 24.2.2023

  2. Rehtsuon ja Karevan kierron väliselle yhdysreitille, Kervan laavulle on viety polttopuita 25.11.2022

  3. Rehtsuon ja Karevan kierron väliselle yhdysreitille, Kervan laavulle on viety polttopuita 11.7.2022.

Vastaa

Palaute

Jos haluat vastauksen palautteesi, jätäthän yhteystietosi