Haukkavuoren reitti

Helppo reitti

Haukkavuoren reitti on saanut nimensä edestakaisen reitin Riihikosken puoleisen lähtöpaikkansa, Haukkavuoren hiihtokeskuksen mukaan. Reilun kymmenen kilometrin pituiselle reitille voi lähteä myös itäpäästä, Kurjenpesän parkkipaikalta tai Säkyläntien varteen sijoittuvalta Kurjenportin parkkipaikalta. Reitille lähdettäessä joudutaan ylittämään vilkkaasti liikennöity Säkyläntie.

Haukkavuoren reitin varrelle sijoittuu Korppisaaren nuotiopaikka ja pienen pistoreitin päässä yöpymiseenkin hyvin soveltuva Honkasaaren laavu kutakuinkin matkan puolivälissä. Lisäksi lähellä Haukkavuoren hiihtokeskusta on vielä toinenkin laavu. Reitin varrelle mahtuu hienoja, pitkospuilla kuljettavia keidassoita ja männikköisiä kalliosaarekkeita. Osa matkasta kuljetaan talousmetsien ympäröimillä metsäteillä. Reitti on helppokulkuinen, eikä edellytä kulkijaltaan erityistä retkeilykokemusta. Syksyllä ja suurten sateiden jälkeen kumisaapas on jalkineena varmin vaihtoehto, kuivana aikana riittää lenkkitossu. Talviaikaista kunnossapitoa ei reitillä ole. Taukoineen reitin edestakaiseen kulkemiseen on syytä varata ainakin neljä tuntia aikaa.

Saapumisohjeet

Läntinen lähtöpiste Kurjenrahkan portilla osoitteessa Kuhankuonontie 70 ja itäpään lähtöpiste osoitteessa Haukkavuorentie 43

Joukkoliikenteellä läntinen lähtöpiste Fölin pysäkki Kuhankuonon P-alue 8850 (kesäaikataulujen mukaisesti), tai Matkahuollon pysäkit Kuhankuono P tai Kuhankuono E. Itäinen lähtöpiste Matkahuollon pysäkit Riihikoski th E tai Riihikoski th P josta kävelymatka reitin lähtöpisteeseen noin 1,6 kilometriä

Tulevat tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia.

Reittiä koskevat päivitykset

Yksi vastaus

  1. Korppisaaren laavulle viety polttopuita 7.10.2021

Vastaa

Palaute

Jos haluat vastauksen palautteesi, jätäthän yhteystietosi