Suo

Vajosuon vaellus

Lähes 30 kilometriä pitkänä Vajosuon vaellus on kahden päivän reissu monelle kokeneemmallekin kävelijälle. Niinpä reitti kannattaakin suunnitella siten, että yöpymiseen soveltuva laavu sattuu kohdalle iltasella. Käytännössä parhaat lähtöpaikat ovat Rantapiha tai Kurjenpesä pohjoisessa ja Vajosuon parkkipaikka etelässä.

Rehtsuon reitti

Kuhankuonon retkeilyreitistön uusin tulokas on Rehtsuon reitti. Reitin lähtöpiste on Silvolassa, Föli-bussin kääntöpaikalla. Ja tästä päästäänkin Rehtsuon reitin keskeiseen ideaan: se on saavutettavissa bussikyydillä, vaikka Turun keskustasta. Bussin kääntöpaikalta reitti jatkuu pitkin Nousiaistentietä vajaan kahden kilometrin matkan, kunnes kääntyy vasemmalle, kohti Rehtsuota. Rehtsuo on poikkeuksellisen hieno, yksityinen soidensuojelualue, jonka halki osin pitkospuilla katettu polku kulkee. Suon laidassa on reitin taukopaikka, Perävuoren laavu. Laavun yhteydessä on puuvaja ja vessa. Laavulta reitti jatkuu peltoja sivuten Jyrkkävuoren metsätielle, josta sitten kääntyy polulle kohti Vahdontietä. Polun päässä on bussipysäkki, josta pääsee takaisin kaupunkiin. Saman voi tehdä toki myös toisinpäin, lähellä on pysäkki, jossa turun suunnasta tullen voi loikata pois, ja vaeltaa Silvolaan.

Palaute

Jos haluat vastauksen palautteesi, jätäthän yhteystietosi